perjantai 3. lokakuuta 2014

odotuksesta odotukseen 2/2

Joskus tosiaan aika rientää nopeasti ja asioita tuntuu tapahtuvan. Sitten tulee taas ne hetken kun aika vaan jumittaa ja päivät ei kulu millään.

Kun katsoo vähän taaksepäin viime toukukuuhun asti niin onhan se aika vierinyt kohtalaisesti. Viime keväänä päätimme alkaa yrittää meidän ensimmäistä lasta.Ja sitä tämä aika on ollutkin, yritystä ja odotusta.
Alkututkimusten jälkeen oli pitkä kesäpaussi helsingin vl:ssä ja kaikkien koettelemustemme jälkeen, joita en nyt sen kummemmin jaksa tässä avata me vaihdoimme klinikkaa fertinovaan. Päätös tehtiin sillä koin että se helpottaa kaikkea negatiivistä oloani klinikkaan liittyen, ja hetkeäkään en ole katunut tuota siirtoa. Elokuusta lähin siis olemme olleet Fertinovan asiakkaita ja olemme päässeet insseihin asti.

Ensimmäinen inssi tehtiin elokuussa kp15/28 ja ovista tuettiin tuolloin pregnyl injektiolla.  Kuitenkin, suuren suurista toiveistamme huolimatta ei plussaa tullut.
Toinen inssi tehtiin syyskuussa kp21/35 ja sekin valitettavasti päättyi negatiiviseen lopputulokseen.

Ensimmäiseen inssiin oli todella kovat toiveet mutta toiseen ne olivat jo hieman varauksella. Kolmannella kierroksella onkin sitten vuorossa letrozol lääkitys tukemaan munarakkulan kasvua.
Tänään kp1 alkoi tuosta 3. kierrosta, ja kp:t 2-6 tulisi noita pillereita napsia. Nähtäväksi jää miten tämä kierto etenee ja päättyy. Mulla kun on kierrot heitelleen 28-41 välillä niin toivoisin että lääkityksellä kierto pysyis maltillisen pitkänä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti