sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Seesteinen syys ja kaikki se hyvyys elämässä.

Päätöksestä lopettaa blogi kirjoittelu on jo pitkä aika. Nyt päätin kuitenkin tänne jakaa palasen meidän elämää. Tässä ajassa on tapahtunut niin paljon kaikkea, niin paljon hyvää..

Pikku Äm on jo 1 v 2kk-ikäinen pieni touhukas pojan nassikka. Aivan älyttömän ihastuttava persoona omine erityisine piirteineen <3 
Äm oli leikkauksessa huhtikuun lopulla ja molempiin korviin laitettiin sisäkorvaistutteet. Kuukausi leikkauksesta Äm sai ulkoiset prosessorit ja nähtiin miten reagoi uusiin kuuloaistimuksiin. Itse aktivointi meni todella hyvin eikä Äm oo vierastanut uusia ääniä ollenkaan. Päin vastoin, hän on ollut täysillä mukana ja käyttääkin implatteja mielellään.

Puheterapeutti on käynyt meillä keväästä asti 1x viikossa, ja nyt syksyllä 1-2x viikossa. Terapeutti leikittää ja laulattaa Äm:ää ja seuraa puheen kehitystä ja antaa neuvoja meille vanhemmille jos on tarvis. Äm käy myös muskarissa ja tykkää kovasti.

1vn iästä sanoja on alkanutkin tulla roppakaupalla. Tällähetkellä on about 40 sanaa! <3 Äm osaa matkia hienosti eri eläinten ääniä ja keksii niitä itsekin! Lintu sanoo tiit tiit, Sorsat paap paap, ratikkka SSSShhh... :D
Äm kans kävelee reippaasti ulkona ja mielellään käveliskin ja touhuis kuin istuis rattaissa. Askelia alko ottamaan vajaa 1:vnä ja nyt mennään jo sivu askelia ja kerran takaperinkin leikkiruohonleikkurin kans. :)

... Mutta miksi mä tein päätöksen kirjoittaa vielä. Koska meille syntyy VEIKKA ja tätä halusin juhlistaa! <3 Nyt mennään viimesiä viikkoja RV 37+4. Mitään merkkejä ei oo että syntyis lähipäivinä, mutta never know. Äm:nki kohalla kaikki tapahtui yhessä rysäyksessä ettei mitään uskalla sanoa. 4.10 on viralinen laskettu aika. En silti usko että menee ihan sinne asti. koko arvio on lähellä 3kg:ta, hieman yli sen. Eli pikkanen tyttö (vaikka veikka nimellä onkin kulkenut koko raskauden ajan.) on tulossa! On tosijees kokea tämä raskaus näin puolison roolissa ja nähdä mitä se on tältäkin kantilta kun toinen on se päähoivaaja ja tärkein lohtu pienelle.

Meidän porukka on pian kasassa. <3

Olo on tosi seesteinen ja kyllä tässä vielä jaksaa odottaa rauhassa nämä tulevat hetket. :)











1 kommentti: